Sofia toimii POFssa stylistina ja sisustustiimin projektivastaavana

Kaupallinen yhteistyö Giitu.fi-sisustusverkkokauppa

Sain viime viikolla stailattavaksi Tampereelta myyntiin menossa olevan tyhjän asunnon. Menin tutustumaan asuntoon paikan päälle ja jo heti oven avattuani huomasin, kuinka sen valkoiset seinät huusivat tyhjyyttään. Katseeni ei varsinaisesti kiinnittynyt mihinkään, en tuntenut asunnossa lämpöä. Ammatti-minäni tietysti tiesi, että asunto on tulvillaan potentiaalia, joka tulee vain valjastaa käyttöön. Kävelin ympäri asuntoa miettien, että vallitsevasta kolkosta fiiliksestä huolimatta tästä saadaan kyllä houkutteleva ja lämmin koti. Asunnossa seistessäni olohuoneen ikkuinoista alkoi tulvia sisään auringonvaloa, kuin huomauttaen, että asunto kaipaa väriä. Silloin päätin, että haluan tuoda asuntoon raikkautta ja leikkiä luovasti sävyillä ja materiaaleilla joista pidän.

Asunnon sisustaminen alkoikin siitä, että valitsin olohuoneesta yhden seinän, jonka maalautin ns. tehosteseinäksi. Päädyin Tikkurilan Symphonyyn ( N493 ) ja lähdin suunnittelupöydän ääreen etsimään sen ympärille sopivia kalusteita ja tekstiilejä.

Stylistina olen itseasiassa sitä mieltä, että mahdollisuuden tullen, aina ei tarvitse miettiä sisustamiselle liikaa rajoja tai tarkkoja tyylisuuntia. Joskus mielenkiintoisin ja persoonallisin vaihtoehto on valita asioita joista pitää, ja yhdistää ne sitten jollain pienillä yksityiskohdilla toisiinsa. Tällä tavoin saadaan sisustukseen yhtenäisyyttä, lokeroimatta sisustusta varsinaisesti mihinkään yhteen tyylisuuntaan.

Kerron hieman siitä, millä tavalla olen sitonut tämän asunnon sisustuksen yhtenäiseksi, sekä miksi olen päätynyt valitsemaan asuntoon kyseiset kalusteet.

Tämän asunnon eteinen aukeaa isoon ja tilavaan olohuoneeseen. Ensimmäinen tavoitteeni oli muuttaa itse saamaani fiilistä sisäänkäynnistä. Halusin, että jo heti ovella seistessä voi nähdä jotakin mihin katse kiinnittyy. Tähän tarkoitukseen sopi täydellisesti kultaisilla yksityiskohdilla koristeltu rottinkikaappi.

Rottinkikaapin pariksi eli yhdistäväksi tekijäksi valitsin rottinkisia lattiakoreja, sekä rottinkisen maljakon keittiönpöydälle. Samalle seinälle mahtui vielä Normann Copenhagenin Block-pöytä jonka maalattu teräspinta muodostaa mielenkiintoisen kontrastin vaalealle puulle. Monikäyttöinen Block toimiikin niin tarjoiluvaununa, sivupöytänä tai kuten tässä tapauksessa jopa kirjakärrynä.

Toin sisustukseen myös paljon mustaa metallia. Metalli tuo särmää ja ryhtiä värikkääseen kokonaisuuteen ja eripuolille ripoteltuna se nivoutuu hyvin yhteen. Käytin metallia sekä pienissä koriste-esineissä, että muutamissa isoissa kalusteista luodakseni asuntoon yhtenäisen fiiliksen.

giitu.fi -sisustusverkkokaupan valikoimasta valitsin olohuoneeseen katseenvangitsijaksi myös trendikkään Hassock-rahin. Sametti tuo sisustukseen hienostuneisuutta ja arvokkuutta. Se on dramaattisen näyttävä kangas, jonka halusin tuoda asuntoon oikein paraatipaikalle. Käyttämällä isoa ja suhteellisen korkeaa rahia, sain tehtyä olohuoneeseen myös yhden istumapaikan lisää.

Cuero -lepakkotuolin valitsin tuomaan olohuoneeseen lisää luonnetta. Tuolin alle valitsin maton, joka on sävyltään sama kuin olohuoneen iso villamatto. Asettamalla lepotuolin oman maton päälle sain laajennettua olohuonetta isommalle alalle. Irrallisen lepotuolin alle lisätty matto tuo sisustukseen kerroksellisuutta sekä lämpöä.

Fiilis on tärkein

Haluan, että kaikissa stailaamissani kohteissa on jotain, joka saa asuntoon tulijan pysähtymään hetkeksi aistimaan ympärilleen. Aloitan suunnittelun olohuoneesta, koska siellä tunnelma on erityisen tärkeä saada kohdilleen. Tässä asunnossa fiilistä lähdin rakentamaan valitsemalla sinertävän seinän eteen HT Collectionin konjakin sävyisen nahkasohvan ja sen kavereiksi toisilleen vastaväriä olevat koristetyynyt.

Kokonaisuus toimii, kun huomioi että käyttää tarpeeksi puhtaita värejä, eikä liikaa toistensa kanssa riiteleviä kuoseja. Fiilistä voi hyvin lisätä kukilla ja luonnonkasveilla, joten päätin tuoda olohuoneeseen ja keittiöön kuivattuja heiniä luomaan tunnelmaa. Isot heinät tuovat kovienkin värien rinnalle pehmeyttä ja harmoniaa.

Halusin tuoda asuntoon myös ripauksen ylellisyyttä, jonka vuoksi asunnossa loistaa myös kulta. Kulta korostaa herkullisia värejä ja sopii hyvin yhteen vaalean puun sekä mustan metallin kanssa. Usein ripaus kultaa toimii viimeistelyssä kuin koru, joka kruunaa kokonaisuuden.

Pienikin keittiö voi olla toimiva

Asunnossa keittiön neliöt ovat napakassa paketissa, suhteessa asunnon kokonaisneliöihin. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, kun valitsin ruokatilaan sirot kalusteet jotka pitävät keittiön ilmavana. Hayn Tilt top ruokapöytä, sekä giitu.fi-sisustusverkkokaupan kultaiset Charlotte tuolit sekä Grand metro-kattovalaisin tekevät tilaan arvokkaan, mutta rennosti kutsuvan kokonaisuuden.

Persoonallista ilmettä makuuhuoneeseen

Kohteen sijainnin huomioiden sekä välittäjän kanssa käydyn keskustelun perusteella minun oli helppo päätellä, että asunnon ostajat tulevat suurella todennäköisyydellä olemaan nuorehkoja aikuisia. Tämän vuoksi innostuin tekemään huolettoman avopetauksen muuten viimeisteltyyn kokonaisuuteen.

Vastassani oli jälleen suuri valkoinen seinä voitettavaksi. Valitsin tilaan giitu.fi -sisustusverkkokaupan värikkään TERE-sängynpäädyn ja Deseniolta muutaman taulun seinien somisteeksi, jotta sain kokonaisuudesta tarpeeksi täyteläisen. Makuuhuoneen sisustukseen valitsin samoja sävyjä kuin olohuoneessa, mutta pitäen tunnelman tarpeeksi utuisena.

Makuuhuoneessa yksi tärkeimpiä tunnelman luojia on valaistus, joten valitsin valaisimet jotka on helppo kohdentaa halutulla tavalla. Halotechin musta/tammi riippuvalaisin ja giitu.fi verkkokaupan Vigo -pöytävalaisimet sopivat loistavasti ajamaan haluamaani tarkoitusta.

Sulkiessani asunnon oven, olin tyytyväinen. Onnistuimme tiimin kanssa jättämään taaksemme sen mitä halusimme: nuorekkaan, persoonallisen, toimivan ja värikkään asunnon. Toivotaan, että juuri tämän kodin värien nälkäinen ostaja on jo kulman takana!

Kohteen löydät Etuovesta!

Seuraa meitä somessa

Jätä kommentti